Sosiaalistamista

20.05.2019

Useampi viikko on jo vierähtänyt ja blogin nimi on osoittautunut oikeinkin osuvaksi! Gunnarin kanssa on tutustuttu uusiin paikkoihin, matkusteltu ja tavattu uusia ihmisiä ja koiria. Vielä olen antanut pennun tutustua maailmaan aika vapaasti, yrittäen hyödyntää tätä tärkeää ajanjaksoa sen elämässä eli sosiaalistamisen kultakautta. 

Pennun ollessa 8-12 viikon ikäinen se tottuu yleensä helposti uusiin asioihin ja pitää niitä sen jälkeenkin normaaleina arkeen kuuluvina asioina. Koiran käyttäytymiseen aikuisena vaikuttaa perimän lisäksi ympäristö ja pentuajan kokemukset eli on tärkeää saada pennulle erilaisia positiivisia kokemuksia ympäristöistä, ihmisistä ja toisista eläimistä. Hyvä sosiaalistaminen vaikuttaa myös koiran stressin sietokykyyn sekä ongelmanratkaisukykyyn! Luonnollisesti tulevalle avustajakoiralle on tärkeää, että se pystyy esimerkiksi vaivatta liikkumaan erilaisissa ympäristöissä.

Olen tarkkaillut pennun reaktioita uusiin asioihin ja paikkoihin ja huomannut sen ottavan uudet asiat vastaan hyvin rauhallisesti. Se ei tunnu jännittävän uusia kokemuksia, ainoastaan syvemmät yöunet kertovat sen rasittuneen päivien aikana. 

Vanhempia avustajakoiraoppilaita olemme treenanneet Kemiössä, Salossa ja Turussa. Gunnar on ollut treeneissä mukana, ollaan lyhyesti tutustuttu uusiin paikkoihin ja sitten se on vedellyt tirsoja autossa! Autoilun ongelmat ratkaisin muuten kissankuljetuslaatikolla jonka sijoitin vänkärin paikalle, siihen se rauhoittui ja sitä myöten autoilu on tullut sille rennoksi päiväunihetkeksi.

Turun torilla ja kauppakeskus Skanssissa käytiin ihmettelemässä ihmisvilinää. Jota  Gunnar ei tosin juuri huomannut, se vaan tuijotteli minua namin toivossa eli se on ihanan ahne pentu! Kummassakaan paikassa ei ollut mitään jännitettävää eli uudet pinnat, äänet, ihmiset, toiset koirat ja hissiajelut olivat helppoja juttuja. Torilla ainoastaan kalaa myyvä koju sai pojan hetkeksi herpaantumaan ja haaveilemaan paremmista eväistä :D

Koululla on nyt keväällä käynyt useita koululaisryhmiä tutustumassa eläimiin ja avustajakoiriinkin. Gunnar on päässyt siis moikkaamaan eri ikäisiä lapsia vähän isompina ryhminä. Pieniä ykkösluokkalaisia se ei pitänyt erityisen kiinnostavina kun tarjolla oli herkkuja kouluttajan taskusta.

Olemme tutustuneet myös erilaisiin koiriin. Tapaamisissa on AINA menty pennun ehdoilla eli mihinkään ei ole pakotettu, vaan pentu on saanut tutustua uuteen tuttavuuteen omaan tahtiinsa. On yritetty tavata isoja ja pieniä, isokorvaisia ja pitkäkarvaisia, jotta Gunnar jatkossakin suhtautuisi niihin normielämään kuuluvina. Tapaamisissa on ollut vain tuttuja koiria, sellaisia joiden olen tiennyt suhtautuvan pentuun ystävällisen välinpitämättömästi. Pentutreffeillä tavattiin samanikäisiä ja -kokoisia kavereita painin merkeissä, olihan kivaa!

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita