Perustaidot: Rauhoittuminen

24.06.2019

Yksi tärkeistä avustajakoiran elämään kuuluvista perustaidoista on rauhoittuminen. Avustajakoira kulkee käyttäjänsä mukana kaikkialla, päivät ovat joskus pitkiä eli on taito osata levätä aina sopivissa kohdissa. Avustajakoiran pitää pystyä odottelemaan rauhallisesti esimerkiksi ravintolassa tai fysioterapiassa. Koulutuksessa olevan koiran on opittava odottamaan omaa vuoroaan treeneissä, sama koskee tietysti harrastavaa koiraakin. Kun koira osaa ottaa tauot treenissä/tekemisessä levon kannalta, se jaksaa paremmin ja sen yleinen stressitaso pysyy matalammalla.

Gunnarin tullessa meille se oli tietenkin juuri joutunut jättämään kaiken tutun taakseen, ihanan kasvattajan, emon ja sisarukset. Alkuun se pentumaiseen tapaan nukkui paljon, mutta pysytteli mielellään siellä missä ihmiset tai toiset koirat olivat. Minun kenkäni se tuntui ottavan tukikohdakseen, kenkä kannettiin olohuoneeseen ja siihen viereen tai päälle oli hyvä nukahtaa. Häkkiin rauhoittumista ja pieniä yksinoloharjoituksia alettiinkin treenaamaan heti ensimmäisestä päivästä alkaen.

Gunnar nukkuu ja syö häkissä ihan sen oman turvallisuuden takia, näin se ei jää isompien jalkoihin. Ruokin sen häkkiin ja sinne se meneekin nykyään kovalla vauhdilla ruokaa odottamaan. Häkkiin saa myös puruluita (tämäkin osittain turvallisuuskysymys, ei tule resurssiongelmia isompien poikien kanssa) eli häkki pyritään tekemään kaikin tavoin mukavaksi ja turvalliseksi paikaksi olla.

Syömisen aikana käytän yleensä isompia poikia ulkona, ensin lyhyen hetken ja siitä aikaa pidentäen, samalla siis opettaen Gunnarille asteittain yksinoloa. 

Koulussa häkissä oleminen ja odottaminen ovat aika isokin osa koirien koulupäivää. Minulla on ollut nyt noin 4 koiraa koulutettavana päivittäin eli kun yksi treenaa, muut odottavat. Gunnarille luokassa häkissä oleminen oli alkuun vaikeaa, varsinkin jos yritin poistua näköpiiristä. Avuksi tähän treeniin laitoin palkkioautomaatin  (Treat&Train) häkkiin ja kaukosäätimen avulla palkkasin pentua aina kun se oli hiljaa kun poistuin huoneesta. Aluksi poistumiset olivat myös hyvin lyhyitä, jotta pentu ymmärsi että tulen vielä takaisinkin. Namiautomaatti oli Gunnarin mielestä ihana, enkä meinannut saada pentua enää häkistä pois :D Tärkeää oli myös se, että Gunnaria oli jo lenkitetty ja koulutettu ennen rauhoittumistreeniä, näin rauhoittuminen oli huomattavasti helpompaa ja luonnollisempaakin.

Häkkiin rauhoittumisen lisäksi ollaan tehty omalle matolle menemistä ensimmäisenä kohdetyöskentelyharjoituksena. Tarkoituksena on saada matosta rauhoittumisalusta otettavaksi mukaan esimerkiksi helpottamaan uuteen paikkaan sopeutumista ja siellä rauhoittumista.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita